sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Propagandasta!
No juu, nyt ei ollut siis tarkoitus laulaa mitään mainosjingleä jostain opintojaksosta, vaan tuoda vähän esiin, mitä se Suoranta on sinne kirjaansa laittanut. Nostan siis esille erään asian, jonka varmaan kaikki muut ovat tajunneet ilman Suorantaakin, mutta minä tarvitsin vähän johtotähteä oppaakseni ;)
Olette varmasti monestikin tulleet ajatelleeksi, että asiat, jotka tulevat yleiseen tietoon (eli joukkoviestinten välityksellä), ovat jonkun valikoimia. Luultavasti ne ovat - ainakin huolella toimitetun aineiston kohdalla (haluan näin ainakin uskoa) - totta, mutta eivät välttämättä koko totuus. Ja mikä on totuus, anyway? Suoranta esittelee kirjassaan kolme propagandan lajia: mustan, harmaan ja valkoisen.
Musta propaganda on juuri sitä, mitä siitä ensimmäisenä tulee mieleen: se on suoranaista valehtelua, perustuu tunteisiin vaikuttamiseen ja viestintämonopoliin. Tarkoituksena on muokata käsityksiä ja ohjailla käyttäytymistä. Tyypillistä totalitaarisissa yhteiskunnissa.
Harmaa propaganda on sitä, että levitetään epätäsmällistä ja vaikeasti varmennettavaa tietoa. Vaikkei se ehkä ihan tähän määritelmään Suorannan mukaan menisi, minun mielestäni lähes kaikki joukkotiedotus on ollut ja on varmaan nykyäänkin tätä. Miten 1970-luvulla kukaan pystyi varmentamaan yhtään mitään tietoja esimerkiksi asioista, joista luki lehdistä? Nykyään tietoa on saatavilla suunnilleen joka asiasta ja niin paljon, ettei se tiedon varmentaminen sen helpompaa taida nykyäänkään olla.
Valkoinen propaganda on luotettavien ja totuudellisten tietojen antamista. Esimerkiksi Suoranta on ottanut koulujen oppikirjat, joihin on valikoitu kulttuurin merkittävinä totuuksina pidettyjä asioita. Kuullostaa harmittomalta, vai mitä? Entäs kun lisään tähän vielä, edelleen Suorantaa lainaten, että valkoista propagandaa voi pitää keskeisenä ideologisen valtiokoneiston toiminnassa. Tässä valossa ei tosiaan liene sattumaa, että veristen vallankumousten sattuessa ensimmäisenä pää on pölkyllä establishmentilla - ja opettajilla! (Tämä viikon motivoinniksi meille opettajaopiskelijoille!)
Ei tarvitse mennä kovin pitkää aikaa taaksepäin, kun Neuvostoliitto oli ystävä eikä melkein miehittäjä. Minäkin olen kulkenut peruskoulutaipaleeni lähes kokonaan aikana, jolloin Neuvostoliitto vielä oli. Ja olen muuten opiskellut A-kielenäni venäjää. Miettikääpä sitä. Virallisessa puheessa ei Neuvostoliittoa arvosteltu. Jos tulee mieleen, että silloin ajat olivat toiset ja sympatiat ymmärrettäviä, niin muistetaanpas sekin, että juuri tätä hetkeä on lähes mahdotonta arvioida nyt. Kun kolmenkymmenen vuoden päästä katsellaan peruutuspeiliin, on suorastaan todennäköistä, että silloin vuonna 2009 oltiin uskomattoman typerällä tavalla rähmällään vaikkapa uusliberalismin tai markkinatalouden suuntaan.
Vai häh?! :)
P.S. Voisikohan ihmisten väliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen perustuva ja sitä toteuttava maailma olla mahdollinen? Siis oikeesti?
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Mediapäiväkirja: keskiviikko 9.9.2009
Näillä mennään:
7:00 Puhelimen herätyskello soi.
7:01 Tarkistan puhelimen puhelujen ja tekstareiden varalta.
7:15 Valitsen lapsille vaatteet – niissä on printtejä (Lego Bionicle, Disney prinsessoja etc.).
7:45 Selaan Aamulehden etusivun.
7:55 Tsekkaan puhelimen taas tekstareiden varalta. Katson sivusilmällä lastenohjelmia TV2:selta.
8:25 Hyppään autoon, avaan radion. Autoillessa katselen kadunvarsimainoksia.
9:34 Tarkistan puhelimen ja laitan iPodin soimaan. Yliopistolle kävellessä katselen taas katumainontaa ja ohi ajavissa autoissa satunnaisesti olevia tekstejä.
9:45 Luen sähköpostit (2 accountia), luen liitutaululta ohjeita mikroluokan käytöstä, tulostan ruotsin materiaalipaketin ja tutkailen sitä. Ihailen myös kanssaopiskelijan printtipaitaa (Asiakasomistajapäivät, kaikki -15%).
9:55 Katson kelloa ja kaivan puhelimen esiin.
10:30 Ruotsin kalvosulkeiset alkavat
10:30-11:50 Sanakirjan selailua, ruotsin prujun lueskelua, puhelimen luuraamista aika ajoin.
11:51 Opiskelijaravintolan ruokalistan tarkastelua.
12:20-13:45 Lisää kalvosulkeisia, sanakirjaa, ruotsin prujua.
13:46 WC:n vieressä olevan ilmoitustaulun katselua.
13:50 Blogin perustaminen, sähköpostien, moodlen, muutaman dokumentin ja puhelimen selailua tietokoneluokassa.
14:25 Kävelyä raikkaassa ulkoilmassa katumainontaa sivusilmällä seuraten.
14:45 Auto käyntiin, radio auki, puhelimen räpeltelyä, autolla ajelua satunnaisia katumainoksia vilkuillen
15:50-20:30 Kotona tietokone auki, Ylen sivut auki TV-Nyttin katsomista varten. TV-Nyttin jälkeen siirryn kuuntelemaan radio X3Meä. Otan valokuvia itsestäni, siirrän ne tietokoneelle, muokkaan ja siirrän webbiin. Samalla luen sähköpostit, päivitän Facebook profiiliani ja tsättään Elinan kanssa. Puhun puhelimessa ja lähetän tekstareita. Och allt en gång till!
Arvio loppuillan mediaseikkailuista.Illalla luen vielä Viisikkoa (lapsille), Corduroy Mansions –kirjaa (itselleni), luultavasti selaan Aamulehden loppuun, kuuntelen radio X3Meä niin kauan kun istun koneella, tsekkaan mailit ainakin kertaalleen vielä, saatan selata mediakasvatuksen monisteita ja etsin vielä tämän tehtävän tarkan tehtävänannon moodlesta.
Mediametkaa matkaa
Saara Pääjärvi esitteli maanantaina luennollaan (Johdatus pienten lasten mediakasvatukseen) Suonisen (2007) tutkimuksen tuloksia siitä, miten mediakasvatusta toteutetaan päiväkodeissa ja eskareissa. Siinä oli paljon ennalta arvattavaa sisältöä, mutta kyllä jäi hämmästyttämään seuraavat:
- harvemmassa kuin joka viidennessä kunnassa on mediakasvatuksen suunnitelma
- ryhmätasolla suunnitelma löytyy joka 10. paikassa
- mediakasvatussuunnitelma on otettu esille alle puolessa ryhmistä
- lasten ottaminen mukaan mediaesitysten tekemiseen on todella harvinaista (tämä siitäkin huolimatta, että lapsille tekeminen on luontainen tapa oppia)
- 30% (todennäköisesti luku on suurempi, koska tähän tutkimukseen luultavimmin ovat vastanneet mediakasvatukseen vähintään suopeasti suhtautuvat) lastentarhanopettajista ei pidä mediakasvatusta ollenkaan tärkeänä - päiväkoti halutaan nähdä mediavapaana ympäristönä
Mediakasvatussuunnitelmien puute kuntatasolla johtaa suoraan siihen, ettei mediakasvatussuunnitelmia tehdä myöskään päiväkotitasolla. Kun suunnitelmat ja toteutuspakko puuttuvat, mediakasvatussuunnitelmien tekeminen jää. Mediakasvatuksen opetus jää yksittäisten innostuneiden henkilöiden varaan.
Ai niin, päiväkotihan olikin sitä mediavapaata aluetta. Lapset leikkivät salattuja elämiä disneylelujen keskellä printtivaatteet päällään.
Kyä näino!
Olen tänään pitänyt mediapäiväkirjaa. Seuraavasta blogikirjoituksesta sitten nähdään, kuinka kohtuullista mediakäyttöni on :) Katson tuskin koskaan telkkaria ja radiotakin kuuntelen vain autossa (ja ruotsin tehtäviä tehdessäni...). Jännittää ihan!
