Hmm, olen huomannut, että olen valmis lukemaan ihan mitä tahansa, jos voin sillä suinkin välttää tenttikirjaan tarttumisen :/ Samaan voi niputtaa myös sen, että minun oli tarkoitus pitää nyt viikonloppuna vuorokauden mittainen mediapaasto, muttei siitäkään tule mitään. Istun koneella, räplään puhelintani, kuuntelen radiota ja luen lehtiä _tavallistakin_ enemmän. Olen menossa illalla jopa elokuviin. Revi siitä sitten paastoa.
Kuitenkin. Käsissäni on Malcom Gladwellin Leimahduspiste (Tipping Point). Siinä entinen tiedetoimittaja selvittelee, miksi ihminen toimii niin kuin toimii sosiaalisessa ympäristössään. Yritin eilen kertoa eräälle opiskelijatoverilleni, miksi hän kokee, että 160 Facebook-ystävää on liikaa, enkä onnistunut kovin hyvin. Keskustelu alkoi siitä, että hän halusi poistaa ystäviä listaltaan. Teknisesti se on sangen yksinkertaista, mutta henkisesti ei. Poistettu ystävä ei ehkä heti huomaisi tulleensa syrjäytetyksi, mutta ennen pitkää kyllä. Jos kyse ei ole hyvästä (FB-) ystävästä, hän olisi ehkä tyytyväinen myös - huh, se toinen teki sen mitä itsekin olen suunnitellut. Mutta jos tulisikin potkaistua pois henkilö, joka pitää juuri sinua kaikkein suurimpana syynä notkua Facebookissa...
Gladwell esittelee kirjassaan antropologi Robin Dunbarin, joka on puhunut sosiaalisesta kapasiteetista. Tutkimuksissaan Dunbar on tullut sellaiseen tulokseen, että aivot kehittyvät, jotta ne pystyisivät suoriutumaan suuremman sosiaalisen ryhmän suhteista (enemmän suhteita, enemmän mutkia matkassa). Kädellisistä ihmiset elävät suurimmissa ryhmissä, koska ihmisten aivot ovat riittävän suuret (eli kehittyneet) ymmärtämään ison ryhmän sosiaalista monimutkaisuutta. Dunbar on kehittänyt yhtälön, jonka avulla voidaan selvittää, mikä on eläimen maksimiryhmäkoko. Ihmisellä luku on 147,8 eli pyöreästi 150 henkilöä. Tämä lukema tarkoittaa niiden ihmisten määrää, joiden kanssa meillä voi olla aito sosiaalinen suhde. He ovat ihmisiä, jotka tunnemme ja jotka tuntevat meidät. Dunbar sanoo sen näin:"He ovat niitä ihmisiä, joiden seuraan ei tuntuisi hämmentävältä liittyä drinkille kutsumatta, jos sattuisi törmäämään heihin baarissa."
Dunbar on tutkinut tätä maagista 150 ihmisen ihanneryhmäkokoa ja on saanut selville, että
- 150 henkilöä on kylän koko
- kun ryhmä pysyy alle 150 henkilön kokoisena, kaikilla on henkilökohtainen side toisiinsa
- kun ryhmä kasvaa yli 150 henkilön, se lakkaa toimimasta.
Kun henkilökohtainen yhteys yhteisön jäsenten kesken menetetään, epämuodolliset henkilökohtaiset suhteet lakkaavat toimimasta ja henkilökohtainen lojaliteetti murenee. Tämä on huomattu niin armeijassa kuin uskonnollisissa yhteisöissä.
Sanoinko sen riittävän monta kertaa? Otetaas kerran vielä: kun sosiaalisen viiteryhmäsi koko on yli 150, sinulla ei ole enää kaikki langat käsissä. Ni. Sano kylmästi hyvästi niille FB-"ystävillesi".
Ja terveisiä vaikka Robin Dunbarilta! =)
Leikki leikkinä. Nykymaailma on ajanut ihmisen evoluutiobiologisen selviytymiskyvyn ohi. Vanhaan Hyvään Aikaan (sanotaan nyt vaikka siihen asti, kun televisio löi itsensä läpi) ihmisen maailma (eli sosiaaliset suhteet) pysyivät käsityskyvyn rajoissa. Matkustelu oli hidasta eikä kovin yleistä, joukkoviestimet eivät kaiken aikaa venytelleet rajoja, puhelin ei ollut mikään joka kodin kommoditeetti. Yhteydenpito ihmisiin oli pääasiassa kasvokkain tapahtuvaa eli juuri sitä, mihin ihminen on vuosisatojen ja -tuhansien saatossa sopeutunut. Nykymaailmassa ihmiset liikkuvat nopeasti pitkiä matkoja, ystävinä pidetään sellaisiakin ihmisiä, joita tavataan ehkä yksinomaisesti sosiaalisten medioiden välityksellä jne. Varmaan jo tuhannen vuoden päästä ihmisen aivot suoriutuvat 300 henkilön ryhmästä, mutta voi olla maailmakin vähän toisenlainen silloin.
Idiksiä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiinnostava juttu. Voisiko tästä siis päätellä, että aikaisemmin, kun se sosiaalinen viiteryhmä löytyi naapureista, niin todelliset yhteisöt olivat paljon tiiviimpiä. Mutta nykyään tulee yhä enemmän virtuaalisia ja toisen kaupungin ystäviä, niin ei ole tarvetta niihin naapurin ystäviin. Entä onko erakko sellainen, jolla ei ole 150 tuttavaa?
VastaaPoistaJos en väärin muista niin eräässä hutteriiteista tehdyssä dokumentissa kerrottiin, että yhteisö jaetaan aina, kun asukasmäärä nousee yli jonkun tietyn luvun (muistelisin 200 asukasta), joka selittyisi hyvin tällä teorialla, ettei sosiaalista verkkoa ole mahdollista pitää kiinteänä liian isossa porukassa.
Aikas jännää! Pitäis varmaan listata ensimmäiset 150 nimeä jotka tulee mieleen omasta tuttavapiiristä ja katsoa kuinka käy.
VastaaPoista(Ja sitten karsia listasta ulos kaikki sukulaiset joihin ei ihan oikeasti ole mitään aitoa sosiaalista suhdetta:D Ai kauheeta...)
Se uskonnollinen yhdyskunta, josta Gladwell kirjassaan puhui, oli juurikin hutteriitit. Heillä on tiukka 150-sääntö eli yhteisön koon kasvaessa siihen 150:n henkilöön, pistetään porukka puoliksi. Kuullostaa metkalta, mutta yhteisön edustaja vakuutti, että sitä on koeteltu monesti ja niin vain on, että 150 on se "leimahduspiste", jonka jälkeen aletaan upota ongelmiin.
VastaaPoistaElina, en tiedä kannattaako =) Aina sinne sukulaisiin mahtuu niitäkin pirulaisia, jotka loukkaantuvat ;)
Jännittävä sosiaalis-biologinen (?) tieto. Mä tosin luulen tuntevani muutaman yltiösosiaalisen ihmisen, jonka "lähipiiri" on isompi kuin 150 henkeä... tai sitten he määrittelevät piirinsä eri tavalla.
VastaaPoistaMalcom siinä kirjassaan muistutti mun mielestäni aika viisaasti, että läheiset ihmissuhteet kuluttaa kamalasti energiaa eli ihan se lähipiiri ei voi olla kovin suuri. Verkostoja on sitten monenlaisia. Leimahduspisteessä oli esitelty muuten eräs firma, joka meni tässä 150-säännössään niin pitkälle, että kun työntekijöitä tuli "liikaa", porukka jaettiin ja rakennettiin uusi talo. Kun taas kasvettiin, porukkaa jaettiin uudestaan ja sitten rakennettiin lisää taloja. Koettiin, että tehokkuus pysyi parhaimmillaan, kun yhdessä talossa oli koko ketju tuotekehityksestä tuotantoon ja keskijohtoon. Kun tyypit tuntee toisensa, ne tuntee olevansa ikään kuin henkilökohtaisessa vastuussa toisilleen.
VastaaPoistaVarmaan ihan totta. Mutta emme ole kaikki samanlaisia ja poikkeus vahvistaa säännön :)